Boracayn reissu 6/6.
​Regency Beach resortin naapuritontin ikävä kukko kiekui meitsin hereille kasilta. Kännykän akku oli kuollut yöllä eli piuha kiinni ja uutta Filippiiniläistä virtaa tankkiin. Aamupalalle hotellin ravintolan terassille rantakadulla. Sulunmeri heitteli auringon hiekkaa silmiin. Viimeinen vilkaisu White beachille ja huoneeseen pakkaamaan. Innin taitellessa kesämekkoaan matkalaukkuun yhtäkkiä se kiljaisi: Se on täällä! Meitsillä meni hetki ennen kuin hiffasin; se tulomatkalla hukkunut vihkisormuksen kivi. Se oli laukun sisäkankaan laskoksessa. Oli kai pudonnut sinne jo himassa pakatessa. Huokaisin helpotuksesta; säästyin uuden kiven ostolta, mutta lupasin, että Shanghaissa mennään kiristyttämään se.
Check out ja lobbybaariin mehulle, oltiin saatu check in:ssä kupongit ja oli viimeinen sauma käyttää ne. Ei oltu ainoat lähtijät, aulassa oli 30 ihmistä odottamassa kuljetusta. Päästiin vasta kolmanteen Toyota Hiluxiin. Lava täyteen jengiä ja matkalaukut katolle. Kuski ei säästellyt kaasun kanssa ja välillä tuntui, että koko kosla kaatuu. Venesatamassa ostettiin lauttaliput 50 pesoa nokka ja pari flaskaa vodaa dösaa varten. Tällä kertaa se oli iso rautabotski, jossa oli sisällä penkkejä kymmenille. Telsussa pyöri joku väkivaltavideo. Caticlanissa suoraan dösaan, joka oli snadi ja kuuma ja piukeena turisteja. Osa matkalaukuista kasattiin sisälle kuskin ympärille. Kaikille löytyi kuitenkin jonkinlainen istumapaikka. Kello oli kaksi, kun käsijarru päästi pyörät kirskahtaen pyörimään.
Matkaa oli 60 kilsaa. Laitoin napit korviin ja Kissin Animalizen soimaan. I’ve had enough pläjähti eetteriin. Ei bändin paras albumi, vähän liikaa kasaritukkahevivaikutteiden imeltämä, toimi kuitenkin reissumusana.  Ajettiin läpi riisipeltojen ja kylien, välillä meren rantaa seuraillen. Maisemat oli upeat. Luonto oli vehreää ja vihreää, viidakkomaista. Tietä ja peltoja reunusti palmut, takana korkeat vuoret ja sininen taivas. Ohitettiin skole, jonka pihassa oli skidejä koulupuvuissa. Sitten Katolilainen hautausmaa. Välillä tie oli niin töyssyinen, että takapenkillä meinasi pää kolahtaa kattoon.
Kalibon lentokentällä oltiin puoli neljältä. Turvatarkastus matkatavaroille ja kengille oli ulko-ovella. Siellä oli vain yksi check in tiski, johon sitten jonotettiin. Hirvee härdelli joka puolella. Seinällä oli varoitus, ettei saarelta saanut viedä pois simpukoita. Mites meidän simpukankuoret? Ei kai koske meitä, ei ainakaan kannattanut kysyä. Haukattiin lentokentän pienessä kahvilassa Hawaian sandwichit, banaanivohvelit ja mangomehut. Meitsille tietysti vielä tsufe. Terminaalissa oli yksi odotussali, jonka pari ulko-ovea ajoi porttien virkaa. Käveltiin koneeseen. Ovi kiinni ja kiitoradan päätyyn. Kaasu pohjaan, riisipellot vilisivät ikkunan takana. V1 rotate. Etupyörä nousi maasta. Philippine airlinesin lento Manilaan oli ilmassa. Aika lyhyeltä kiitoradalta Airbus 320 näköjään pystyi lähtemään. Matkalla tarjottiin tsufee, teetä ja vodaa.  
Tuntia myöhemmin Manilaan laskeuduttaessa oli pimeää. Great western travelin opas odotti terminaalissa ja keräsi porukan kasaan. Ilmastoitu bussi vei Heritage hotelliin. Oltiin ihan sippi eikä jaksettu lähteä mihinkään, vaan tilattiin safkat huoneeseen ja sitten punkkaan. Bleesasin hetken Remun Seitsemän ilon kyyneleitä paljoakaan siitä tajuamatta. Aamulla olisi lento himaan Shanghaihin.
Tsiigaa stoorin fotot!

Boracayn reissu 1/6.
​Manilassa satoi vettä ja se veti tammikuisen sunnuntain lämpötilan 25 asteeseen. Paita liimautui ihoon kiinni jo tuubissa koneesta terminaaliin. Parinkymmenen minuutin jonotus passintarkastukseen ja lentokenttämaksu 600 pesoa. Nopea pysähdys rahanvaihtotiskillä: Dollarit pesoiksi, sitten juoksujalkaa kotimaan terminaaliin ja suoraan seuraavaan koneeseen.
Philippine airlinen Airbus 320 nousi siivilleen ja räpytteli läpi harmaiden pilvien. Lentoemo toi pähkinäpussit ja BÄNG! Innin pussi putosi pöydälle ja se alkoi pyöriä paniikissa edestakaisin. Se käänsi veskansa ylösalaisin, kävi läpi fikkat, etsi penkiltä ja lattialta. Sormuksen kivi! Se oli poissa. Kauanko se oli ollut hukassa? Oliko se ollut kiinni sormuksessa vielä Shanghain lennolla? Yritin lohduttaa, että hommataan uusi, muttei auttanut. Kivi oli ollut kymmenen vuotta meidän liiton sinettinä ja nyt se oli poissa.
Nafti tunnin lento laskeutui Kalibon kentälle Paneyn saarella. Kenttä oli snadi; kiitorata keskellä riisipeltoja ja oksista kyhättyjä majoja. Terminaalissa oli yksi odotushuone, vessa ja matkamuistomyymälä. Parkkiksella odotti kaksi turistibussia. Lautahökkelissä oli Kokiskyltti katolla, se oli kai rafla. Sitten kuului meidän nimet ja noustiin toiseen busseista. Se oli tilava ja ilmastoitu ja töllössä pyöri Rush hour 2. Ajettiin läpi taajamien ja peltojen ja ylitettiin pari jokea. Tien varsilla oli asumuksia, jotkut palmun oksista, jotkut laudoista, jotkut tiilistä ja betonista. Kauppojen ja raflojen ja baanojen nimet oli englanniksi. Välillä tuli vastaan Jeepney, jeepinnäköinen pikkudösa, jossa oli jengiä katolla ja osa roikkui ulkona. Matkanteko oli hidasta, kun jouduttiin ohittelemaan mopoja ja mopotakseja.
Yö putosi päälle, kun parin tunnin päästä päästiin Caticlaniin. Bussi pysähtyi pienen rakennuksen eteen. Se osoittautui venefirman odotushuoneeksi, missä tutkittiin matkalaukut ja tsöbattiin lauttaliput; 200 pesoa. Päästiin botskiin, joka oli kapea katettu katamaraani. 36 ihmistä ahdettiin sisään ja matkalaukut katolle. Molemmin puolin oli aisojen varassa puiset kellukkeet pitämässä venettä pystyssä. Oli kova tuuli ja isot aallot, mutta botski lähti säkkipimeälle merelle. Se natisi liitoksissaan ja kaikki oli kauhuissaan. Katossa roikkuva hehkulamppu heilui hulluna, sen vieressä oli muutama vanha pelastusliivi. Kelasin pelastautumissuunnitelmaa, kuinka rohmuaisin kolmet liivit, kun botski uppoaisi. Laitaan hakkaavat aallot kasteli Innin läpimäräksi. Himmeitä valoja. Ne kasvoivat. Rakennuksen ääriviivoja. Laituri! Se oli Boracay. Köydet kiinni ja pois botskista. Ruorimies ja apupoika nosti laukut laiturille. Käsi oli ojossa ja löin siihen 100 pesoa. En muista, koska vartti olisi tuntunut yhtä pitkältä.
Hypättiin pienen Toyota Hiluxin lavalle, missä jo istui yksi jenkki. Gäbä oli Shanghaista ja Great Western travelin matkalla, niin kuin mekin. Meidän viikon reissu bungas 26000 rembulaa eli 3300 egee; kaksi aikuista ja skidi. Lyhyt pyrähdys ja oltiin Regency Beach resortin pihassa noin puolessa välissä White beachiä. Check in voucherilla. Meillä piti olla deluxe-huone, mutta oli jotain sählinkiä ja saatiinkin parempi huone, jonka terassilta pääsi suoraan altaaseen. Ei kun simmarit päälle ja Meiggun kanssa uimaan. Hotelli oli kolmikerroksinen, sisäpihasta puolet oli allasta ja sen keskellä valaistu poreamme. Kuplien sekaan siis.
Oltiin safkattu viimeksi Shanghain koneessa ja hungeri oli karsee. White beachin rannasta löydettiin kiinalainen rafla Zhu, joka kuului Regencyn kompleksiin. Hapanimelää kalaa, hapanimelää possua, naudanlihaa, nuudeleita ja sienikeittoa. Lasissa Boracay fever cocktailit. Jälkkäriksi litsiä mantelikastikkeessa. Koko homma bungas 2000 pesoa eli 40 egee, joka meni huonelaskuun. Tippi tarjoilijalle ja rannalle, missä ammuttiin raketteja ja bändi skulas, kauempana tuliakrobaatit teki temppujaan. Oli kiinainen uusivuosi. Yö tapettiin kävelyllä ranta-aalloissa. Sormuksen kivi unohtui hetkeksi, kun taivaalla kimalsi miljoonat jalokivet. Stoori jatkuu...
Tsiigaa stoorin fotot.