Island hopping Crystal coveen.

Boracayn reissu 5/6.
Luolaopas odotti Regency Beach resortin pihassa puoli kasilta, niin kuin oltiin eilen sovittu. Otettiin mopotaksi ja päräytettiin porukalla White beachin Station 1:een. Skriivasin nimet listaan ja maksoin snorkkelien ja lasien vuokran ja venemaksun 2900 pesoa. Sitten laiturille, missä odotti kymmenmetrinen katamaraani. Botskissa oli kaksihenkinen miehistö. Hypättiin kyytiin, opas lähti messiin. Botski oli kokonaan meidän käytössä. Moottori pärähti käyntiin ja nokka alkoi leikata aaltoja. Seurattiin White beachiä ja läpi Boracayn ja Paneyn välisestä salmesta. Ohitettiin laituri, josta Caticlanin veneet lähtivät. Sitten nokka ulapalle. Aallot kasvoivat ja vesi roiskui. Jossain mielen sopukoissa Hanoi Rock veisasi: ”Welcome to the ocean. Welcome to the sea. Welcome to the jungle. Deep inside of me.” Aurinko porotti ilman sääliä pilvettömällä taivaalla, onneksi botskissa oli pressukatos. Ohitettiin jyrkkäseinäinen Magic island, minkä vihreiden palmujen alta pilkisti ruskeita palmunlehdistä bygattuja katoksia.
Kolme varttia lähdöstä ja rantauduttiin Crystal cove saaren valkoiselle hiekkarannalle. Maksettiin saarimaksu 375 pesoa. Welcome to the dream island, sanottiin kyltissä. Oppaan mukaan saaren omisti joku armeijan kenraali. Mesta oli tehty turisteja varten; siellä oli picnic-katoksia, näköalatasanteita, patsaita, rafloja ja pari luolaa. Kivetyt polut linkittivät mestat toisiinsa. Yksi polku päättyi maassa olevan aukon eteen. Laskeuduttiin muutama metri rappuja luolaan, joka oli kekseliäästi nimetty Cave 1:ksi. Se oli pieni ja toisesta päästä auki mereen. Se oli nopeasti nähty, siis takaisin ylös ja rantatörmää seuraavaa polkua saaren toisella puolelle. Siellä oli toinen luola, joka oli nimetty – tadaa! – Cave 2:ksi. Se oli paljon isompi ja sieltä pääsi vielä suurempaan luolaan, mikä oli auki merelle ja piilotteli pientä salaista hiekkarantaa. Relattiin hetki biitsillä ja syötiin mangoja ja papaijoita, joita oltiin otettu reppuun evääksi. Sitten takaisin botskille ja nokka irti hiekasta. Suora linja Boracayn kaakkoispäädyn ylänurkkaa.
Crocodile island makasi 300 metriä Tambisaan beachistä. Botski ankkuriin saaren ja rannan väliin parinkymmenen muun samalla asialla olevan botskin sekaan. Kylkeen meloi gäbä kanootilla vaatimaan 40 peson environmental feetä. Raha käteen, paita pois ja veteen snorklaamaan. Vettä oli 2-4 metriä ja vesi kristallin kirkasta. Pohja oli valkoista hiekkaa ja vulkaanista mustaa kiveä, värikkäitä kaloja ja kasveja ja koralleja.
Jäljellä oli enää paluumatka. Ankkuri ylös ja Boracay ohoi! Matkalla opas kertoi pelaavansa korista ja vonkasi meitsin lenkkareita, sen omat oli kuulemma liian pienet. Ne oli mun ainoot tsengat messissä lipareiden lisäksi eli en voinut auttaa. Jankkaaminen jatkui ja meinasi alkaa jo käämi kärytä, mutta onneksi päästiin station 1:lle. Kun palautin snorkkelit, niin alkoivat vaatia lisämaksua ylimääräisestä ajasta 600 pesoa, unohtivat kertoa aikarajasta vuokrattaessa. Niin turistia viedään. Oppaalle annettiin 1200 pesoa ja hyvästeltiin se. Ajettiin mopotaksilla hotlaan. Oltiin oltu reilut 4 tuntia matkassa.
Syötiin myöhäinen buffet-lounas Sea breezessä ja mentiin sen jälkeen White beachille uimaan. Meiggu rakensi hiekkalinnan, tuleva arkkitehti. Rantakadun kaupoista tarttui mukaan lisää matkamuistoja, pää olikin jo niitä täynnä. Illalla eksyttiin terassikahvilaan tsufelle ja jädelle ja tsiigaan auringonlaskua. Kuu kiipesi taivaalle. Täällä se oli eri asennossa; se hymyili, kun meillä se oli kyljellään. Meiggu laski, että sillä oli 16 hyttysen puremaa. Niitä kai tuli yöllä avoimesta ikkunasta. Meitsin veri näköjään ei moskiitoille kelvannut. Stoori jatkuu... 
Tsiigaa stoorin fotot!