Boracaylta Manilaan.

Boracayn reissu 6/6.
​Regency Beach resortin naapuritontin ikävä kukko kiekui meitsin hereille kasilta. Kännykän akku oli kuollut yöllä eli piuha kiinni ja uutta Filippiiniläistä virtaa tankkiin. Aamupalalle hotellin ravintolan terassille rantakadulla. Sulunmeri heitteli auringon hiekkaa silmiin. Viimeinen vilkaisu White beachille ja huoneeseen pakkaamaan. Innin taitellessa kesämekkoaan matkalaukkuun yhtäkkiä se kiljaisi: Se on täällä! Meitsillä meni hetki ennen kuin hiffasin; se tulomatkalla hukkunut vihkisormuksen kivi. Se oli laukun sisäkankaan laskoksessa. Oli kai pudonnut sinne jo himassa pakatessa. Huokaisin helpotuksesta; säästyin uuden kiven ostolta, mutta lupasin, että Shanghaissa mennään kiristyttämään se.
Check out ja lobbybaariin mehulle, oltiin saatu check in:ssä kupongit ja oli viimeinen sauma käyttää ne. Ei oltu ainoat lähtijät, aulassa oli 30 ihmistä odottamassa kuljetusta. Päästiin vasta kolmanteen Toyota Hiluxiin. Lava täyteen jengiä ja matkalaukut katolle. Kuski ei säästellyt kaasun kanssa ja välillä tuntui, että koko kosla kaatuu. Venesatamassa ostettiin lauttaliput 50 pesoa nokka ja pari flaskaa vodaa dösaa varten. Tällä kertaa se oli iso rautabotski, jossa oli sisällä penkkejä kymmenille. Telsussa pyöri joku väkivaltavideo. Caticlanissa suoraan dösaan, joka oli snadi ja kuuma ja piukeena turisteja. Osa matkalaukuista kasattiin sisälle kuskin ympärille. Kaikille löytyi kuitenkin jonkinlainen istumapaikka. Kello oli kaksi, kun käsijarru päästi pyörät kirskahtaen pyörimään.
Matkaa oli 60 kilsaa. Laitoin napit korviin ja Kissin Animalizen soimaan. I’ve had enough pläjähti eetteriin. Ei bändin paras albumi, vähän liikaa kasaritukkahevivaikutteiden imeltämä, toimi kuitenkin reissumusana.  Ajettiin läpi riisipeltojen ja kylien, välillä meren rantaa seuraillen. Maisemat oli upeat. Luonto oli vehreää ja vihreää, viidakkomaista. Tietä ja peltoja reunusti palmut, takana korkeat vuoret ja sininen taivas. Ohitettiin skole, jonka pihassa oli skidejä koulupuvuissa. Sitten Katolilainen hautausmaa. Välillä tie oli niin töyssyinen, että takapenkillä meinasi pää kolahtaa kattoon.
Kalibon lentokentällä oltiin puoli neljältä. Turvatarkastus matkatavaroille ja kengille oli ulko-ovella. Siellä oli vain yksi check in tiski, johon sitten jonotettiin. Hirvee härdelli joka puolella. Seinällä oli varoitus, ettei saarelta saanut viedä pois simpukoita. Mites meidän simpukankuoret? Ei kai koske meitä, ei ainakaan kannattanut kysyä. Haukattiin lentokentän pienessä kahvilassa Hawaian sandwichit, banaanivohvelit ja mangomehut. Meitsille tietysti vielä tsufe. Terminaalissa oli yksi odotussali, jonka pari ulko-ovea ajoi porttien virkaa. Käveltiin koneeseen. Ovi kiinni ja kiitoradan päätyyn. Kaasu pohjaan, riisipellot vilisivät ikkunan takana. V1 rotate. Etupyörä nousi maasta. Philippine airlinesin lento Manilaan oli ilmassa. Aika lyhyeltä kiitoradalta Airbus 320 näköjään pystyi lähtemään. Matkalla tarjottiin tsufee, teetä ja vodaa.  
Tuntia myöhemmin Manilaan laskeuduttaessa oli pimeää. Great western travelin opas odotti terminaalissa ja keräsi porukan kasaan. Ilmastoitu bussi vei Heritage hotelliin. Oltiin ihan sippi eikä jaksettu lähteä mihinkään, vaan tilattiin safkat huoneeseen ja sitten punkkaan. Bleesasin hetken Remun Seitsemän ilon kyyneleitä paljoakaan siitä tajuamatta. Aamulla olisi lento himaan Shanghaihin.
Tsiigaa stoorin fotot!