White beach oli maineensa veroinen.

Boracayn reissu 2/6.
Meri oli turkoosin eri sävyjä, taivas sinistä ja valkoista, ja taivaanrannassa ne sekoittuivat toisiinsa. Aallot kiipesivät laiskasti valkoista hiekkaa, jonka väri oli peräisin kuolleista korallipolyypeistä. Palmujen välistä pilkisti värikkäitä auringonvarjoja. Joka puolella oli jengiä; uimassa, kahlaamassa, skimmaamassa, kajakkeilemassa, veneilemässä, grillaamassa itseään tai vaan hengaamassa. Boracaylle tultiin nauttimaan sen rannoista ja saaren helmi oli neljä kilometriä pitkä White Beach, joka oli rankattu yhdeksi maailman kauneimmista biitseistä. Oli iisi hiffaa miksi.
Oli puolipäivä ja laskuvesi, mikä teki Willy’s rockille kahlaamisen helpoksi; vettä oli polviin asti. Snadi saari oli muutaman kymmenen metrin päässä rannasta. Sen muodosti kuusi vulkaanista kiveä, joista kolmella kasvoi kitukasvuinen puu ja yhdellä oli pieni kappeli. Noustiin kiviraput sinivalkoiselle kappelille, jonka sisällä oli Neitsyt Marian patsas. Kiven päältä näki koko White beachin päädystä päätyyn. Kuvauksellinen mesta.
Sukellettiin palmurivin läpi rantakadulle, joka oli samaa valkoista hiekkaa kuin rantakin. Sen varressa oli ruokarafloja, pubeja, yökerhoja, matkamuistokauppoja, sukellusfirmoja, retkifirmoja. Meidän matka pysähtyi Häagen-Dazsiin tsufelle ja jädelle. Kun kupit oli tyhjät, seikkailtiin virkistäytyneinä saaren läpi kulkevalle Main roadille, mikä oli jokseenkin ylimitoitettu nimi töyssyiselle tielle, jonka varressa oli hökkeleitä. Yhdessä nuhruisessa rakennuksessa luki Hospital, toisessa Court house. Jatkettiin hotellille uimaan ja poreisiin. Allasbaarin kundi sekoitti itsekehittämänsä cocktailin – ei huono!
Ilta sytytti taivaanrannan palamaan. Oranssina hehkuva aurinko värjäsi pilvet ja meren. Tsiigattiin maagista auringonlaskua Cafe del Marin rottinkisissa lepotuoleissa White beachin palmujen alla. Meitsillä lasissa San Migiä, tytöillä tuoretta mangomehua. Meiggu kahlasi meressä ja rakensi hiekkalinnan. Ihmeteltiin Innin kanssa, kun rannalla oli niin paljon jengiä ja kaikki tuijotti auringon suuntaan. Sitten huomattiin, että siitähän puuttui pala. Oli osittainen auringonpimennys ja vieläpä auringonlaskun aikaan. Tulipallon tipahdettua horisonttiin istuttiin pöydällä olevan lyhdyn valossa. Kalastusveneiden lamput rei’ittivät pimeää merta, tähdet taivaankantta. Niissä tuoleissa oli niin mukava relaa, että päätettiin safkata siinä. Mentiin kaikki eri pääruoalla: Katkarapuleipä, kanaleipä ja Thainuudelit. Jälkkäri kuitenkin oli kaikilla sama mangojäde, tosin mulla tsufen ja Gin Tonicin kanssa. Lasku oli 2100 pesoa. Tunnelmallinen ja eksoottinen mesta, ruoka OK plus.  Stoori jatkuu...
Tsiigaa stoorin fotot.