Tytöt halusivat nähdä muutakin kuin Disneylandin. Jazzu oli jo pitkään diggaillut Japania, sen musaa, magnaa ja animea. Hypättiin aamupalan jälkeen dösaan hotellin edestä ja ajettiin viiden minuutin matka Maihama-asemalle Ikspierin vieressä. Tsöbattiin flabat 520 jenillä ja noustiin Keiyo-linjan metroon. Mielikuva maasta oli, että joka paikassa on hirveesti jengiä. No ei ollut ainakaan tässä metrossa. Saatiin istua ihan rauhassa.
Tokyo station oli valtava punatiilinen satavuotias rakennus, joka oli jäänyt nykyaikaisten pilvenpiirtäjien saartamaksi. Joka päivä puoli miljoonaa ihmistä käyttää asemaa. Tsöbasin automaatista 3 pulloa vodaa messiin. Haluttiin nähdä Tokyo Imperial palace, muttei tiedetty tarkalleen missä se oli. Kysyttiin tietä vastaantulijoilta ja vaikkeivat juuri puhuneet englantia, yrittävät kuitenkin auttaa ja viittoilla suuntia. Hetken päästä edessä aukeni Kokyo-gaien puisto. Ei sinne loppujen lopuksi ollut asemalta kuin puoli kilsaa.
Puistossa hengaili nuhruisen näköistä jengiä tavarakärryineen. Jotkut nukkui ja toiset istui lautasen kokoiset silmät mustissa kuopista meitä tapittaen. Jäljet käsivarsissa ei tainnut olla hyttysen puremia. Pronssinen samurai Masashige näytti huolestuneelta. Tämän lähemmäksi Keisarillista palatsia ei sitten päästykään. Vallihaudan toisella puolen portti oli tukevasti salvattu ja nyrpeä vartija oli valmiina estämään kaikkien sisäänpääsy-yritykset palatsin maille niiltä, joilla ei ollut sovittua audienssia siellä asuvan keisarillisen perheen kanssa. Saatiin kuitenkin ihan hyviä fotoja Fushimi turret tornista ja gate iron bridge sillasta, taisi olla turistien vakiokuvauspaikka. Sakashima-ton portin tallennettua muistikortille ulostauduimme puistosta Sakuradamon portin kautta. Aurinko grillasi yli 30 asteen lämmöllä.
Oli puoli päivä ja meitä hiukoi. Dallailtiin umpimähkään kapeilla kaduilla sopivaa safkapaikkaa etsien. Vodapullot oli tyhjiä, mutta mistään ei löytynyt roskista, niinpä niitä sitten kannettiin ympäri stadia. Päädyttiin Café Benisicaan, joka oli snadi ja vanhanoloinen, mutta paikassa oli luonnetta. Diggasin mestasta; sen seinät olivat patinoituneet tuhansista stooreista, vanhat julisteet puhuivat ranskaa, tiski muistutti laboratoriopöytää erikoisine kahvinkeittimineen. Tarjoilija kumarsi tervehtiessään. Vedettiin toast pitsat, leivokset ja mehut. Meitsi tietysti lopetti homman tsufella, joka tarjoiltiin kuparipannussa. Jazzu skriivas samalla postikortit. Safka bungas 2500 jeniä ja oli hyvää.
Palattiin samaa reittiä Mystays Maihama hotelliin. Pidettiin siestaa ja huilasin bunkassa. Ipodissa riuhui Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. 11th Street Kidzz sai vieläkin ihokarvat pystyyn. Meiggu ja Jazzu pelasivat jotain netissä. Illalla käytiin Ikspiarissa safkaamassa ja Starbucksissa tsufella. Tsöbattiin tytöille magnaa. Soitin Innille; Se oli just palannut Pohjois-Koreasta. Huomenna olisi meilläkin paluu himaan Shanghaihin.
Tsiigaa stoorin fotot.

Air Chinan Boeing B777-200 pyörien kumista jäi ikävät skraadut Naritan kiitorataan. Takana vajaan 3 tunnin töyssyinen lento Shanghaista. Olin tsöbannut lennot kolmelle netistä 1150 egellä. Maahantulokorttien täyttö ja puolen tunnin jonotus passintarkastukseen. Etusormien skannaus ja foto feissistä. Matkalaukku hihnalta ja tulliin. Oltiin faija-tyttäret reissussa Tokiossa Jazzun ja Meiggun kanssa.  
Päivä olisi voinut alkaa paremminkin; olin käynyt vessassa Pudongin kentällä ja unohtanut kamerarepun sinne. Se kuitenkin löytyi kopista koskemattomana. Huonompi juttu oli, että olin hukannut muovitaskun, jossa oli meidän reissufyrkat ja hotellivoucher. Olin ihan saletti, että ainoa paikka missä otin sen pois läppärikeissistä, oli check in-tiski Pudongilla. Kun palasin etsimään sitä, virkailija pyöritteli päätään tuima ilme naamallaan. Sillä – tai sitten jollain muulla – oli bonuspäivä. Ja meitsiä kyrsi. Nyt täytyi siis saada käteistä jostakin. Yritin parista automaatista Visalla ja Union Payllä, mutteivat huolineet ulkomaisia kortteja. Onneksi 7-elevenin automaatti suostui sylkemään jenejä. Käytiin ostamassa dösaflabat 6000 jenillä ja odotellessa haukattiin hodarit ja ranut pystybaarissa.  
Dösa lähti vähän viiden jälkeen ja päästeli vasenta kaistaa harvakseen asutun alueen läpi. Michael Monroe piti seuraa iPodissa. Toinen puolituntinen ajettiin kaupungissa. Jäätiin kyydistä Tokio Bay Maihamassa, kun dösä ei mennyt meidän hotellille. Otettiin siitä taksi. Mystays Maihama hotla oli viiden minuutin päässä, olis voitu kävelläkin, jos olisi se tiedetty. Respan mummo ei puhunut sanaakaan englantia, mutta check in hoitui kuitenkin. Eihän siinä juuri sanoja tarvita. Onneksi ei kysynyt voucheria. Huone oli snadi, mutta siisti ja ok. Siellä oli 3 sänkyä, hierontatuoli ja vessanpöntössä enemmän nappeja, kuin flygarin ohjaamossa. Hotelli oli kävelymatkan päässä Disneylandistä ja Ikpiarista. Neljä yötä bungas 464 egee.
Lähdettiin ulos syömään. Heinäkuu oli Tokiossa kuuma ja hiostava. Ilmassa oli sateenodotusta ja respan mummo juoksi perään varjojen kanssa. Kohteliaita nämä japanilaiset! Ohitettiin Circue du soleil halli. Kymmenen minuutin kävely ja oltiin Ikspiari-kauppakeskuksessa, mikä kuului Disney resortiin. Linnamainen rakennus oli mielikuvituksellinen. Oli Disney vacation club, oli Disney cinema, oli Disney store. Sisältä mesta oli kuin elokuvalavaste; kauppojen ja ravintoloiden fasadit oli toisesta maailmasta ja katto oli taivas. Seinissä oli Disneyhahmojen kuvia. Löydettiin Rainforest cafe ja päätettiin safkata siellä. Meitsin lautasella oli pihvi ja lasissa Kirin bisse. Tytöt ottivat pizzat ja mehut. Jälkkäriksi otettiin suklaakakkua jädellä ja meitsille tsufe. Koko lysti bungas 7700 jeniä. Magee mesta, joka oli sisustettu sademetsäksi. Äreä Afrikan norsu heilutti päätään ja karjui puiden takaa. Valtavan akvaarion koralliriutan ympärillä vilisti trooppisia kaloja. Määräajoin sali pimeni ja valot vilkkuivat kuin salamat ja ämyreissä jyrisi ukkonen.
Tsiigaa stoorin fotot.