Tokyo DisneySean portilla oli 50 metrin jono, joka pidentyi meidän jengistä parilla metrillä. Oli vielä kolme varttia portin aukeamiseen. Oltiin ostettu eilen kahden päivän flabat ja koluttu Disneyland läpikotaisin. Tämä päivä oli tarkoitus käyttää kokonaan tähän toiseen teemapuistoon. Jengiä tuli koko ajan lisää. Harmaat pilvet tiristivät muutaman pisaran. Klogu henkäisi kymmenen ja portti avattiin.
Matka merirosvojen maailmaan kulki yli DisneySea plaza aukion ja läpi Disney-kamaa pursuavan ostoskadun Mediterranean harbor:iin, mikä muistutti italialaista merenrantakylää kalastusveneineen, katedraaleineen ja vihreine ikkunaluukkuineen. Ja siellä ne oli. Vastarannalla tulivuoren juureen rakennetun keskiaikaisen linnan eteen oli ankkuroitu merirosvolaiva. Kierrettiin lahti oikealta ja löydettiin itsemme Mysterious islandilta. Kraaterijärvessä kellui kalaa muistuttava sukellusvene Nautilus. 20000 leagues under the sea portista sisään ja snadiin neliskulmaiseen sukellusveneeseen. Luukku kolahti kiinni ja veden pinta nousi ikkunan takana. Metallinen kirskahdus ja sukellettiin Jules Vernen seikkailuun, kirjaimellisesti. Mystisellä saarella oli toinenkin Verne-ajelu Journey to the centre of the earth, mutta se oli suljettu. Matkalla Mermaid lagooniin treffattiin Ariel ja tytöt pääsivät punapään kanssa fotoon, kun faija joutui tyytymään kuvaajan rooliin. Tää teema-alue oli selkeesti pikku-skideille, mutta tytöillä oli periaatteena käydä kaikissa laitteissa. Meitsin huilatessa ne kiisivät kalan selässä Flounders flying fish coaster vuoristoradassa, matkasivat simpukankuorilla meduusojen seassa Jumping jellyfish-ajelulla, ja lensivät pallokalojen kanssa Blowfish balloon race karusellissa. Ariels playground oli seikkailurata merenalaisessa maailmassa, johon meitsikin lähti megeen. Sisällä oli mukavan viileä. Ulkona eteen avautui näkymä suoraan tuhannen ja yhden yön saduista. Joen vastarannalla muurin takaa sinistä taivasta vasten piirtyvät sipulikupoliset tornit ja arabialaiset rakennukset veivät mielen Aladdinin seikkailuihin. Sillan yli ja portista sisään Arabian coast teema-alueelle. Sindbads storybook voyage ajelulla matkattiin botskilla läpi Simbadin tarinan. The magic lamp theaterin 3D-elokuvassa Aladdin-leffojen henki tuli iholle. Hiukoi sen verran, että haukattiin välipalaa Sultans oasisissa. Meitsin oli saatava tsufee, muuten moottori olisi leikannut. Aurinko porotti 32-asteisena siniseltä taivaalta. Pihassa foto tytöistä Jafarin ja Jagon kanssa. Seikkailu jatkui Lost river deltaan. Palmujen takaa pilkisti Maya temppelin rauniot ja pyramidi. Lahteen oli ankkuroitu merirosvolaiva. Raunioissa kiemurteleva Raging spririts vuoristorata teki 360-asteen silmukan ja kaivosvaunu kiisi läpi liekkien. Jazzu hurjapääna testasi radan ja pääsi jonon ohi, koska oli single rider. Meiggua gismitti, kun pituus ei riittänyt megeen. Temple of the crystal skull-ajelulle päästiin taas koko posse. Siinä kaahattiin jeepillä Indiana Jones leffan miljöössä. Joen yli ja oikeaan. Port discovery oli jonkinlainen tulevaisuuden maailma, vähän irrallinen muusta puistosta. Storm riderissa päästiin kokemaan, millaista on olla myrskynsilmässä. Aquatopia veneajelu oli tyttöjen mukaan tylsä, siinä vaan istuttiin lammessa poukkoilevan ilmatyynyveneen kyydissä eikä sitä voinut itse edes ohjata. Seuraavaksi seikkailu heitti meidät uudelle mantereelle. American waterfrontissa syötiin bursasetit Cape Cod cook-off raflassa 20 egellä. Laskevan auringon säteet kimpoilivat lahden vastapuoleisella niemellä seisovan valkopunaisen majakan ikkunoista. Laiturissa makaavan kaljaasin kuva piirtyi rikkoutumattomaan veden pintaan. Yli kaarisillan ja edessä komeilevan SS Colombian ovesta sisään. Interaktiivisessa Turtle talk leffassa kilppari vastaili yleisön kysymyksiin. Kierreltiin botskissa ja katsottiin pihassa sen edessä Over the waves show. Aku ja Iines joras muiden Disneytyyppien kanssa. Palattiin vanhalle mantereelle Venetsiaan. Kondolit lipuivat hiljalleen kanavassa ja kondolieerin laulu kaikui kivisistä seinistä. Kuunneltiin sitä Ristorante di Canaletto raflan terassilla pöydällä tsufee ja limpparit. Kanavan puolet toisiinsa sitova kaarisilta johdatti meidät takaisin sinne mistä kaikki tänään alkoi eli Mediterranean harboriin, missä tsiigattiin Fairies primavera show. Hämärtyvässä illassa saavuttiin lahden toisella puolella olevaan keskiaikaiseen linnaan. Lyhtyjen valossa linna ja satama sen edessä olivat jännittäviä mestoja. Kanuunoiden pamaukset kaikuivat linnan kapeilla kujilla. Jazzu ja Meiggu yrittivät karata Da Vincin helikopterilla muttei se hievahtanutkaan. Lahdessa alkoi Braviseamo show, missä riitti pyrotekniikkaa, valoja ja vesisuihkuja. Kirmattiin rantaan tsiigaan. Lopussa vedestä nousi jättimäinen mekaaninen hirviö. Kierrettiin koko alue uudelleen. Pimeässä ja valaistuna kaikki näytti vieläkin satumaisemmalta. Jazzu kävi yksin uudelleen pari laitetta. Me jo himmattiin Meiggun kanssa. Ennen lähtöä syötiin vielä pizzat Zambini Brothers ristorantessa. Se bungas 15 egee kolmelta. Päivän kruunasi ilotulitus, jonka näki siitä terassilta. Matkamuisto- ja tuliaisostosten jälkeen lähdettiin. Kello oli puoli kymmenen. Dallattiin hotellille, minne oli vartin matka. Oli sen verran aktiivinen ja rankka päivä, että loppuilta meni bunkassa huilaillessa. Laitoin iPodiin Hanoi rocksin Another hostile takeoverin soimaan. Aikaoinaan se nousi täällä albumilistan sijalle 13. Hanoi oli ja on edelleen iso juttu nousevan auringon maassa. Tsiigaa stoorin fotot.
0 Comments
Leave a Reply. |