iPhonen pärinä veti mustasta tiedottomuudesta takaisin todellisuuteen. Puoli seitsemän. Ei auttanut, kuin nousta sängystä; oli pakattava vähät matkatavarat ennen aamiaista. Kananmunia, paistettua riisiä ja croissanteja, niillä piti jaksaa rajalle asti. Seuraa piti äänekäs kiinalainen turistiryhmä.
Check out ja laukku kantoon. Vaaleanbeesi Toyota Corolla odotti Lin Ratanak Angkor hotellin pihassa. Oltiin ajettu jo jonkin matkaa, kun Inni luki matkaohjelmasta, että hintaan sisältyi visiitti antiikkimarkkinoille. No sinne piti siis päästä. Kuski mutisi vastaan, mutta teki uukkarin ja vei ison antiikkikaupan eteen. Ei mitkään markkinat, eikä varmaan matkaohjelmassa tarkoitettu mesta, mutta oli sielläkin tavaraa, uutta ja vanhaa. Ostettiin Angkor Wat lautanen, kartta ja kirja – kerätään niitä muistuttumaan kokemuksista. Päästiin puolessa tunnissa takaisin matkaan, kuski oli kiukkuinen ja kaahasi kuin joku diibe. ”Could you drive a little slower please.” Heebo hidasti vähän, mutta viiden minuutin päästä vauhtia oli taas toista sataa. Se oli liikaa maassa, jossa liikennesäännöt oli lähinnä ohjeellisia. Yritin laskea verenpainetta Hanoin Street poetryllä. Se toimi. Kuoleman pelko unohtui.
Päästiin hengissä Poipetiin ja kuski yritti saada meitä ulos koslasta. Olisko ollut kiire jonnekin. Opasta ei kuitenkaan näkynyt enkä halunnut jäädä ilman mitään kontaktia, joten istuin itsepäisesti takapenkillä. Kuski soitteli, ilmeisesti oppaalle, ja ääni alkoi nousta. Oltiin ilmeisesti etuajassa ja opas vasta matkalla, odottaminen oli palkka siitä kaahaamisesta. Parinkymmenen minuutin päästä joku koputti ikkunaan, se oli se sama taikkuopas kuin toissa päivänä. Kuski pääsi matkaan – ilman tippiä. Sitten rajan yli; ensin Kambodzan passintarkastukseen ja sieltä Thaimaan vastaavaan. Samat rutiinit kuin tullessa. Aranyaprathetissa mentiin ensimmäiseksi vetään bursat.
Parkkiksella odotti pähee valkoinen väni: Monivärinen nahkasisustus, isot ämyrit ja ledivaloja. Viimeinen etappi mentiin tyylillä. Kymmenen tuntia hotellilta lähdön jälkeen kurvattiin Pattayan kämpän pihaan. Muuntaja sirisi, niin kuin aina. Vastapäisessä risubaarissa paikallinen starba skulas skittaa ja vinku rock klassikoita. Ilta oli vasta alussa.

​Oltiin ihasteltu jo hetki pikimustassa taivaassa tuikkivia valopilkkuja, kun autonvalot sokaisivat meidät. Lin Ratanak Angkor Hotellin pihalampun valokeila osui logoon valkoisen pakun kyljessä: Angkor Mondial restaurant. Sinne oltiin menossa; se oli meidän kyyti. Kuski kiirehti avaamaan sivuovea. Kymmenen minuutin ajo ja dörtsi auki. Koristeelliset valaistut pylväät ja lasiovi johdattivat isoon eteisaulaan, josta meidät ohjattiin pöytään. Saatiin paikat ihan esiintymislavan vierestä, matkatoimisto oli hoitanut hyvin hommansa. Valtavassa salissa oli oikealla seinällä esiintymislava ja vasemmalla noutopöydät, niiden välissä parikymmentämetrisiä pöytiä rivissä. Paikka oli täysi, useampi sata ihmistä.
Noutopöydillä oli kymmeniä erilaisia ruokia: Oli lämpimiä ja kylmiä, oli Kambodzalaista, oli Kiinalaista, oli Thaimaalaista, varmuuden vuoksi oli ranskalaisia ja makkaroita nirsoja länkkäreitä varten. Toisessa päässä oli juomat: Mehuja, vodaa, viiniä ja bissee. Laskin hanasta itselleni tuopillisen. 
Ehdittiin juuri takaisin pöytään, kun lavan nurkassa oleva kuusimiehinen bändi alkoi skulaa rom kbachia, perinteistä Kambodzalaista musiikkia. Lavan valot syttyivät. Takaseinään oli maalattu Angkor Thomin Etäläportti. Nurkan takaa lipui lavalle hitain liikkein vääntelehtivä mimmi kullanvärisessä Sampotissa, päässä oli kultainen suippo kruunu. Perässä tuli valkoisiin pukeutunut naamioitunut kundi puukko kädessä. Se oli Apsaroiden tanssia. Stoori jäi epäselväksi, miksi se kundi uhkaili sitä mimmiä geklulla. Seuraavassa esityksessä oli nuoria kundeja ja mimmejä, kolme molempia. Ne tanssi ja naputteli samalla rytmejä puolikkailla kookospähkinän kuorilla. Se oli kai jonkinlainen kosintatanssi.
Homma jatkoi toisella keglutanssilla, nyt mimmillä oli sininen Sampot ja kundilla punaiset vaatteet ja kullanvärinen monsterinaamari. Kundi kierteli mimmiä puukko kädessään, muttei edes uusinta avannut sen motiiveja. Pitäisi varmaan tuntea Khmerien historiaa, että stoorit ja symboliikka aukeaisi. Sitten oli toinen kosintatanssi, nyt rytmiä naputeltiin jonkinlaisilla kapuloilla. Viimeisen numeron aloitti mimmi valkoisessa Sampotissa ja myohemmin messiin tuli kolme mimmiä lisää. Tanssi loppui, mutta bändi jatkoi skulaamistaan ja me tutustuttiin kymmenen metriä pitkään jälkiruokapöytään. Makeiden jälkeen oli vielä aikaa parille bisselle.
 Tsiigaa stoorin fotot.

Oli vielä valoisaa, joten lähdettiin tutkimaan ympäristöä. Lin Ratanak Angkor hotelli oli melkein 6-tien varressa, niitä erotti lyhyt tienpätkä, jonka toisella puolella oli skutsi ja toisella puolella aidattu tyhjä tontti ja pari rakennusta. Joka puolella oli roskakasoja. Parkissa olevat tuk-tuk kuskit viittoivat kyytiin ja me pudisteltiin päitämme. Käytiin 6-tiellä ottamassa muutama kuva. Ei se mikään kärrypolku ollut vaan kolme kaistaa molempiin suuntiin; koslat, moottoripyörät, tuk-tukit ja fillarit sulassa sovussa. Autokanta oli kohtuullisen uutta. Tien yli meni lippunauhoja ristiin rastiin. Kaikki talot oli kolmikerroksisia, olikohan kerrosluku lakiin kirjoitettu, who knows. Pitkänenä oli täällä jo niin tuttu näky, ettei kukaan vilkuillut perään.
Takaisin hotellille ja simmarit päälle ja kylpytakissa altaalle. Aidatulla sisäpihalla oli hyvänkokoinen allas. Kaksi kiinalaista miestä seisoskeli altaassa bisset kädessä. Kiinalaiset olivat löytäneet Kambodzan, varsinkin äijät tuli sinne dokaamaan. Muutama veto ilmaa viileämmässä vedessä virkisti kummasti päivän koslassa istumisen jälkeen. Relattiin aurinkotuoleissa, vaikka aurinko olikin pilvien toisella puolen.
Syötiin päivällinen hotellin raflassa, kun se kuului reissun hintaan. Otettiin pöytä ulkoa altaan vierestä. Ensin tuotiin kevätrullia ja vihanneskeitto. Ruokajuomaksi kylmää Angkor-bisseä, oi elämän autuutta. Pääruokana oli naudanlihaa, kanaa ja vihanneksia ja tietysti riisiä. Pimeä tuli kuin napista painamalla. Pihavalot sytytettiin ja taivas sytytti omansa. Kaskaat soittivat serenadia. Naapuripöydässä olevia kiinalaisnaisia lukuun ottamatta oltiin kahdestaan, ne allasveijaritkin oli poissa. Olihan se aika romanttista. 
Haluttiin lähteä Siem Riepin yöhön. Pyydettiin respan tyttöä kirjoittaan paperille night market khmeriksi ja lappu kädessä tuk-tukiin hotellin portin edessä. Tinkimisen jälkeen sovittiin hinnaksi 3 taalaa. US dollarit kävi joka paikassa eikä rielejä tarvinnut vaihtaa. Tuk-tuk oli pähee: veneennäköinen vaunu moottoripyörän perässä. Oli katto ja kaksi penkkiä, tilaa neljälle. Matka kesti 10 minuuttia.
Angkor night market ja pub street oli paikkoja joihin turistit pakkautuvat iltaisin syömään, juomaan ja tuliaisostoksille. Oli Angkor Wat tauluja, Angkor Wat paitoja, Angkor Wat patsaita puusta ja keramiikasta, mutta myös perusvaatteita, laukkuja, huiveja, koruja… Innin kierrellessä myyntikojuja jäin kuuntelemaan kadulla veivaavaa viisimiehistä bändiä: maljanmuotoinen skor toch rumpu, kolme tro ou:ta, joka on kiinalaisen erhun velipuoli, malleteilla soitettava kanteleennäköinen khhim. Ne skulas Kambodzalaista perinnekamaa rom kbachia. Vasta kun luin rahamaljan vieressä olevan tekstin bonjasin mistä oli kyse. Ne oli maamiinojen uhreja ja kun tsiigasin tarkemmin, kaikilta puuttui toinen jalka säärestä alaspäin. Ne elätti itsensä ja perheensä skulaamalla. Laitoin kulhoon 5 taalaa.
Pubstreetillä oli vilinää, baarit ja raflat pursusivat turisteja ja länkkärimusa pauhasi. Jatkettiin suosiolla matkaa illan ykköskohteeseen Hard Rock Cafeeseen. Muutama sata metriä joen rantaan, sen yli ja voila – perillä. Olin selvittänyt reitin etukäteen. Saatiin pöytä terassilta. Iso Angkor-bisse meitsille ja ’Passion fruit mai tai’ rouvalle. Smoke on the water jyrisi ämyreissä. Nelipäinen hevimonsteri väänsi pienellä lavalla hard rock klassikoita. Pitkät tukat ja soitto kulki. Jossain vaiheessa hyppäsi gimma messiin ja varasti vokaalit basistilta. 15 taalaa tarjoilijalle ja kaupan puolelle. T-paita ja jääkaappimagneettikokoelmat kasvoivat ja rahapussi keveni 50 taalalla.
Jalkailtiin takaisin night marketiin ja tingattiin tuk-tukkyyti hotelliin. Onneksi oli hotellin nimi ja osoite lapulla paikallisilla kirjaimilla.
Tsiigaa stoorin fotot.