Mystinen Ta Prohm.

​Angkor Watista oli vartin automatka Ta Prohm temppeliin, matkassa 9 km. Parkkikselta johti kävelytie metsän läpi temppelille. Ensimmäinen merkki temppelistä oli metsässä oleva puoliksi sortunut gopura, jonka opas kertoi olleen aikanaan pääsisäänkäynti. Se oli ollut osa temppeliä ympäröivää muuria, jonka maa oli aikoja sitten nielaissut.  
Vähän matkaa eteenpäin ja edessä oli kivetty aukio; Tanssijoiden Sali – Hall of dancers – tai siis mitä siitä oli jäljellä eli lattia. Näky vastakkaisessa päädyssä oli surrealistinen: Kasvuston seasta pilkisti gopura, jonka päällä kasvoi puita. Kun kierrettiin rakennuksen toiselle puolelle, nähtiin puiden massiiviset juuret, jotka kiemurtelivat seinillä kuin jättimäinen homerihmasto. Luonto halusi takaisin sen mikä sille kuului. Gopuran vieressä kituvan kapokkipuun ontto runko oli kuin huone, koko meidän tiimi olisi mahtunut puun sisään.   
Temppelissä kuljettiin merkittyä reittiä, joka oli pääosin lankkukäytävää. Se latisti autenttisuuden tuntua. Joka puolella oli kivikasoja, sortuneita seiniä. Restaurointityö oli menossa ja tulisi kestämään vuosikausia, nytkin siellä oli rakennustelineitä ja työmiehiä, jopa pieni nosturi. Oli vaikea hahmottaa, millainen temppelirakennus oli ollut, kokonaisuudesta nyt puhumattakaan. Khmer-arkkitehtuuri kyllä löytyi, kun keskittyi yksityiskohtiin: naisreliefeihin, korkeisiin kaarikäytäviin, nelikulmaisiin pylväisiin, kulmatornien jäännöksiin, ikkunoiden ja ovipielien ornamentteihin. Vaikuttavinta kuitenkin oli ne valtavat satoja vuosia vanhat kapokki- ja viikunapuut, jotka elivät symbioosissa ikivanhojen raunioiden kanssa. Ilman niitä paikka ei olisi päätynyt kulissiksi Tomb Raideriin ja tuskin olisi niin suosittu turistikohde. Tunti riitti hyvin paikkaan tutustumiseen.
Oltiin kävelty aamupäivän aikana sen verran, että hotellin aamiainen oli kulutettu ja ajettiin oppaan valitsemaan raflaan lounaalle. 
Tsiigaa stoorin fotot.