Siem Riepin yössä.

Oli vielä valoisaa, joten lähdettiin tutkimaan ympäristöä. Lin Ratanak Angkor hotelli oli melkein 6-tien varressa, niitä erotti lyhyt tienpätkä, jonka toisella puolella oli skutsi ja toisella puolella aidattu tyhjä tontti ja pari rakennusta. Joka puolella oli roskakasoja. Parkissa olevat tuk-tuk kuskit viittoivat kyytiin ja me pudisteltiin päitämme. Käytiin 6-tiellä ottamassa muutama kuva. Ei se mikään kärrypolku ollut vaan kolme kaistaa molempiin suuntiin; koslat, moottoripyörät, tuk-tukit ja fillarit sulassa sovussa. Autokanta oli kohtuullisen uutta. Tien yli meni lippunauhoja ristiin rastiin. Kaikki talot oli kolmikerroksisia, olikohan kerrosluku lakiin kirjoitettu, who knows. Pitkänenä oli täällä jo niin tuttu näky, ettei kukaan vilkuillut perään.
Takaisin hotellille ja simmarit päälle ja kylpytakissa altaalle. Aidatulla sisäpihalla oli hyvänkokoinen allas. Kaksi kiinalaista miestä seisoskeli altaassa bisset kädessä. Kiinalaiset olivat löytäneet Kambodzan, varsinkin äijät tuli sinne dokaamaan. Muutama veto ilmaa viileämmässä vedessä virkisti kummasti päivän koslassa istumisen jälkeen. Relattiin aurinkotuoleissa, vaikka aurinko olikin pilvien toisella puolen.
Syötiin päivällinen hotellin raflassa, kun se kuului reissun hintaan. Otettiin pöytä ulkoa altaan vierestä. Ensin tuotiin kevätrullia ja vihanneskeitto. Ruokajuomaksi kylmää Angkor-bisseä, oi elämän autuutta. Pääruokana oli naudanlihaa, kanaa ja vihanneksia ja tietysti riisiä. Pimeä tuli kuin napista painamalla. Pihavalot sytytettiin ja taivas sytytti omansa. Kaskaat soittivat serenadia. Naapuripöydässä olevia kiinalaisnaisia lukuun ottamatta oltiin kahdestaan, ne allasveijaritkin oli poissa. Olihan se aika romanttista. 
Haluttiin lähteä Siem Riepin yöhön. Pyydettiin respan tyttöä kirjoittaan paperille night market khmeriksi ja lappu kädessä tuk-tukiin hotellin portin edessä. Tinkimisen jälkeen sovittiin hinnaksi 3 taalaa. US dollarit kävi joka paikassa eikä rielejä tarvinnut vaihtaa. Tuk-tuk oli pähee: veneennäköinen vaunu moottoripyörän perässä. Oli katto ja kaksi penkkiä, tilaa neljälle. Matka kesti 10 minuuttia.
Angkor night market ja pub street oli paikkoja joihin turistit pakkautuvat iltaisin syömään, juomaan ja tuliaisostoksille. Oli Angkor Wat tauluja, Angkor Wat paitoja, Angkor Wat patsaita puusta ja keramiikasta, mutta myös perusvaatteita, laukkuja, huiveja, koruja… Innin kierrellessä myyntikojuja jäin kuuntelemaan kadulla veivaavaa viisimiehistä bändiä: maljanmuotoinen skor toch rumpu, kolme tro ou:ta, joka on kiinalaisen erhun velipuoli, malleteilla soitettava kanteleennäköinen khhim. Ne skulas Kambodzalaista perinnekamaa rom kbachia. Vasta kun luin rahamaljan vieressä olevan tekstin bonjasin mistä oli kyse. Ne oli maamiinojen uhreja ja kun tsiigasin tarkemmin, kaikilta puuttui toinen jalka säärestä alaspäin. Ne elätti itsensä ja perheensä skulaamalla. Laitoin kulhoon 5 taalaa.
Pubstreetillä oli vilinää, baarit ja raflat pursusivat turisteja ja länkkärimusa pauhasi. Jatkettiin suosiolla matkaa illan ykköskohteeseen Hard Rock Cafeeseen. Muutama sata metriä joen rantaan, sen yli ja voila – perillä. Olin selvittänyt reitin etukäteen. Saatiin pöytä terassilta. Iso Angkor-bisse meitsille ja ’Passion fruit mai tai’ rouvalle. Smoke on the water jyrisi ämyreissä. Nelipäinen hevimonsteri väänsi pienellä lavalla hard rock klassikoita. Pitkät tukat ja soitto kulki. Jossain vaiheessa hyppäsi gimma messiin ja varasti vokaalit basistilta. 15 taalaa tarjoilijalle ja kaupan puolelle. T-paita ja jääkaappimagneettikokoelmat kasvoivat ja rahapussi keveni 50 taalalla.
Jalkailtiin takaisin night marketiin ja tingattiin tuk-tukkyyti hotelliin. Onneksi oli hotellin nimi ja osoite lapulla paikallisilla kirjaimilla.
Tsiigaa stoorin fotot.