Marjajärviltä löytyi kaksi pääkalloa.

Termisjärven vaellus osa 4/5. 
Tuvan dörtsillä oli Riken mukaan yöllä käynyt kolme ulkomaalaista kundia. Sujuvaa enkkua olivat spraakanneet. En ollut kuullut mitään, kun goisasin tulpat korvissa ja laput silmillä. Olivat jatkaneet matkaa, vaikka broidi oli toivottanut tervetulleeksi tupaan. Termisjärven autiotuvassa oli kaksikerroksiset leveät laverit molemmin puolin huonetta. Sinne mahtui yöpymään iisisti kahdeksan.
Aamupalan jälkeen käytiin purkamassa deltsi, kun ei oltu viitsitty tehdä sitä eilen. Pakattiin rinkat ja täytettiin juomarakot järvestä. Skriivasin evidenssin tuvan vieraskirjaan ja sitten lähdettiin. Klogu oli puoli kaksitoista ja arska lyysasi harvoista pilvistä piittaamatta saaden matkalämpömittarin ponnistamaan 17 asteeseen. Kuljettiin samaa mönkijäuraa kuin tullessa. Alkumatkasta ura oli kurainen ja märkä, välillä lätäköt oli niin isoja ja syviä, että ne piti kiertää. Ura seuraili ensin Termisjärven rantaa ja sitten Termisvaarassa Paihkasjokea. Joen suulla oli deltsi ja kolme kundia. Taisi olla se yöllä tuvalla poikennut jengi. Vastaan tuli yksin vaeltava nainen koiran kanssa. Paihkasjärven kohdilla pidettiin lyhyt breikki. Voda kompensoi hikoilua ja kuivahedelmät energiakotoa. Olin annostellut välipalat himassa valmiiksi pieniin minigripeihin, joissa jokaisessa oli 300 kCal edestä cashew-pähkinöitä ja erilaisia kuivattuja hedelmiä. Molemmissa on runsaasti energiaa. Lisäksi oli energiapatukoita.
Myöhemmin urasta haarautui polku Marjajärvien suuntaan. Lähdettiin sille. Viimeinen kilsa tarvottiin korkeassa varvikossa ja jouduttiin kiertämään yksi kosteikko, mutta lopulta oltiin perillä. Marjajärvet oli ryhmä erikokoisia järviä ja lampia. Leiriydyttiin isoimman järven länsirannalle, mistä näki Salmi- ja Termisvaarat. Matalan kukkulan ja järven välissä oli tasainen alue ja pystytettiin deltsi siihen. Kivistä tehdyn nuotiopaikan perusteella ei oltu ensimmäiset. Lähdin tutkimaan huudit. Kukkulan päältä näkyi Saana ja siellä oleva puhelinmasto. Kännykkä heräsi henkiin ja soitin Innille. Meillä oli hääpäivä, jonka olin saanut tingittyä vapaaksi jälkikompensaatiota vastaan. Inni oli Meiggun kanssa Itsudemossa sushilla. Luin viestit. Esa oli laittanut ohjeet niiden leiriin Tsahkaljärvellä. Koodasin, että oltaisiin siellä huomenna puolen päivän jälkeen.
Palasin leiriin ja duunattiin safkat. Meitsin keittimessä porisi salamisnackin paloilla terästetty italian pata. Safkaamista varten messissä oli Light my fire’n retkiateriasetti. Siinä oli matala ja syvä lautanen, lusikka-haarukka ja pari säilytysastiaa. Kevyt, kompakti ja toimiva. Pussista sekoitettu mustikka-vadelmakiisseli tekeytyi pataa safkatessa. Täytyi tiskata toinen kattila, ennen kuin pääsin teen keittoon. Teen kylkeen oli suklaapatukka. Tällä 900 kCal setillä jaksoi seuraavaan aamuun.
Riken jäädessä ruokatorkuille, meitsi lähti ottaan fotoja. Seurailin ensin rantaa ja nousin sitten mäennyppylän päälle. Pari tunturikihua alkoi kierrellä ympärillä kirkuen ja tehdä syöksyjä. Lähistöllä taisi olla niiden pesä. Oltiin kuultu samaa kirkunaa aikaisemminkin vaelluksen aikana, mutta nyt näin ekaa kertaa mistä se tuli. Muita eläimiä en ollut vaelluksen aikana sitten nähnytkään. En edes poroja, vaikka Lapissa oltiin, mutta ne olivatkin sen poroaidan toisella puolen. Matalassa varvikossa oli jotakin valkoista. Menin lähemmäksi. Se oli pääkallo, varmaankin poron. Missään ei näkynyt luita tai sarvia, vain se kallo. Nostin sen bulderille ja ikuistin pikseleihin.
Järvestä erkani joki, joka laski parin sadan metrin päässä olevaan pieneen järveen. Siitä se jatkoi Tsahkaljärveen pudoten matkalla 88 metriä. Täällä järvet oli korkealla, Tsahkaljärvikin 559 metriä merenpinnan yläpuolella. Joen suu oli valokuvauksellinen mesta; kivikkoinen ranta, kristallin kirkkaan vodan läpi kuultava pohja, Saanan taakse laskeva aurinko. Yhdellä mättäällä oli poron kallo, luita ja karvaa. Kallo oli niin snadi, että sen täytyi olla vasan. Olisiko ollut ahman tekosia. Paluumatkalla löysin sitten sarvet, mutta ne oli eri eläimestä. Olisi ollut mageet viedä himaan, muttei ne mahtuneet rinkkaan. Ehkä se ensimmäinen kallo ja nämä sarvet olivat samasta eläimestä, mutta miksi ne oli monen sadan metrin päässä toisistaan. Nyt olisi ollut Hercule Poirotille käyttöä.
Kuvausreissuun meni pari tuntia ja leirissä Rike oli herännyt. Istuskeltiin rannassa ja hörpittiin teetä, Muisteltiin viime kesän Kissin ”End of the road” keikkaa Rockfesteillä; kaksi tuntia täyttä paahtoa. Koko massiivinen koneisto toimi sveitsiläisen klogun tarkkuudella; valot, skriinit, pyrot, liikkuva stage, kaikki. Mukana oli tietysti vakiostuntit Genen veriplasmaan päättyvä bassosoolo ja Paulin vaijerilento. Setlistissä oli kaikki parhaat biisit melkein 50-vuotiselta taipaleelta. ”You wanted the best. You got the best. The hottest band in the world. KISS!”
Pesin byysat, kun puntit oli taas ihan kurassa. Ne oli ainoat byysat messissä, tai oli autossa farkkushortsit, mutta ne oli luontokeskuksen parkkiksella. Olin koittanut optimoida kledjujen määrän, nehän vei tilaa rinkassa ja lisäsivät sen painoa. Kun kaikki piti itse kantaa, niin jokaisella grammalla oli merkitystä. Rinkassa messissä oli kahdet alushousut, kahdet sukat, yökerrasto, t-paita, villapaita, kevytuntuvatakki iltoja varten ja crocksit leirikengiksi. Päällä kulki kuoritakki- ja huosut, vaelluskerrasto, lierihattu ja hyttysverkko, vaelluskengät ja -sauvat. Sillä setillä pärjäsi hyvin, kun pääsi välillä pyykille.
Päivän lämpö oli haihtunut. Kömmin deltsiin ja makuupussiin skriivaan päivän tapahtumat vihkoon.  Punertava maisema oven hyttysverkon takana oli kuin taulu. Illan viimeiset säteet tanssivat järven pinnalla. Laineet soittivat hiljaista serenadiaan rantakivissä. Tunturikihun hiljainen huuto jostain kaukaa. Stoori jatkuu...
Tsiigaa stoorin fotot.