Salmikurun valloitus ja Salmivaaran huiputus.

Termisjärven vaellus osa 3/5. 
Tuulen leikkiin deltsin seinillä oli hyvä herätä. Raikkaassa ilmassa goisasi paremmin ja uni oli syvempää. Kello näytti kahdeksaa. Sitä tuli tsiigattua vaikkei ollut mitään aikataulua, tarve kontrolloida aikaa oli selkärankaan koodattu. Olisi varmaan rentouttavaa, jos osaisi kellua ajassa sitä funtsimatta. Meitsin ajanseurantalaitteet olivat elektronisia ja niistähän sippaa akut jossain vaiheessa. Olisi ollut viisasta ottaa messiin perinteinen rannekello. Ilman iPhonea en olisi muistanut mikä päivä oli. Toisaalta ei sillä ollut merkitystä. Riitti, kun laski öitä. Oltiin sovittu kundien kanssa, että treffataan Tsahkaljärvellä neljän yön päästä.
Termisjärven jäätävä voda vihloi stendoissa. Pepsodentistä jäi raikas jälkimaku. Tumman siniharmaat pilvet ryömivät Termisvaaran yli ja törmäsivät vastarannalla Jollanvaaraan. Pari deltsiä autiotuvan takaa oli hävinnyt ja yhtä purettiin parhaillaan. Viisi jäi jäljelle. Sivummassa järven rannassa oli vielä yksi, Salmikurun suulla toinen. Heitin toiletbägin rinkalle ja lähdin aamulenkille. Dalsin mönkijäuraa järven ja vaaran väliin vedetylle poroaidalle. Siinä oli portti mönkijöitä varten. Aidan tällä puolella oli varvikossa puolikas sääriluu, yhden poron matka oli päätynyt pedon suihin. Seurasin puroa kurun suulle.  
Aamupuuroa lusikoidessa lyötiin lukkoon päivän ohjelma: Ensin käydään Salmikurussa ja sitten huiputetaan Salmivaarat. Teevesi kiehui keittimessä. Primuksessa oli onneksi kaksi kattilaa ja paistinpannu. Niillä sai duunattua kaikki safkat ilman, että olisi tarvinnut käydä tiskaamassa välillä. Lastana meitsillä toimi japanilaisen sushisetin puiset pihdit. Niillä sai vaikka fisun käännettyä kätsysti. Meitsillä oli kolme 230 g kaasupulloa seitsemää vaelluspäivää varten. Kahdella olisi pärjännyt ihan hyvin.
Puoli kahdeltatoista lähdettiin matkaan. Tuntui kevyeltä ilman rinkkaa. Lämpötila oli kymmenen tietämissä ja täytyi vetää huppu päähän ja hanskat handuun. Polku autiotuvalta johti Salmikurun suulle. Kurusta virtasi vuolas ja paikoin leveäkin puro järveen. Kurussa se piiloutui kivikkoon. Rinteet molemmin puolin ja kurun pohja olivat vaikeakulkuista rakkaa. Polku hävisi välillä näkyvistä, mutta eihän siellä eksymään päässyt. Kuljettiin aluksi vasemmanpuoleista rinnettä. Matkanteko oli hidasta, kun piti tsiigaa tarkkaan mihin jalkansa laittoi. Täällä ei kantsinut satuttaa itseään; avun saaminen olisi hankalaa. Puhelimassa ei ollut kenttää. Myöhemmin laskettiin alas kuruun ja jatkettiin oikeanpuoleista rinnettä. Tavattiin viiden daamin porukka, jotka olivat ylittämässä kurua rinkkojen kanssa. Kova suoritus.
Puolentoista tunnin tarpomisen jälkeen oltiin melkein perillä. Kuru haarautui. Oikea haara jatkui muutaman sata metriä. Puro laski sieltä. Vasen haara oli lyhyt ja päättyi lumiseen rinteeseen. Päätettiin, että se on meidän päätepiste. Tässä kohtaa puro oli pari metriä leveä. Ylitettiin se kiviä pitkin. Sitten ylös lumipalloja tekemään. Aika mageeta; nythän oli heinäkuu. Pidettiin breikki ja vedin energiapatukan ja pussillisen pähkinöitä välipalaksi. Paluumatka meni nopeammin. Reitti oli nyt tuttu ja kivikossa kulkemiseen alkoi oppia. Vastarinteessä vaelsi pariskunta kuruun päin. Alkoi tihuttaa vodaa. Oltiin leirissä puoli kolmelta eli kurun valloitukseen meni kolme tuntia.
Tuvalla nuorisojoukko teki lähtöä. Käytiin jubaamassa. Tupa jäi tyhjilleen ja eikä pihassa ollut enää yhtään telttaa. Mentiin sisään lämmittelemään ja kuivattelemaan. Haettiin releet deltsiltä ja duunattiin safkaa. Olihan se ylellistä safkata pöydän ääressä. Otin torkut laverilla. Pari tuntia myöhemmin heräsin ikkunasta tulvahtaneeseen auringonvaloon. Ylös ja rantaan pyykille, byysat oli kurassa.  
Seitsemältä vedettiin vaelluskengät jalkaan ja lähdettiin Salmivaaroja huiputtamaan. Kiivettiin ylös loivaa järven puoleista rinnettä, missä maasto oli helppokulkuista ruohikkoa – siellä täällä olevat kivet eivät häirinneet etenemistä. Tupa kutistui pieneksi pisteeksi. Näköala vaaran huipulta oli huikea. Sieltä näki koko Termisjärven ja Termisvaaran huipulle. Toisella puolella ilta-auringossa kiilsi Salmijärvi ja edessä kohosi Muurivaara. Taivaanrannassa pilkisti Saana. Puhelimeen ilmestyi kenttä ja linkki muihin ihmisiin oli auki. Luin viestit ja mesetin himaan. Ilmoitin Esalle ja Jussille, että leiriytyisimme heidän kanssaan tiistai-keskiviikkoyön ja pyysin koordinaatit leiriin. Painovoima teki laskeutumisesta helppoa. Retkeen meni reilut pari tuntia.
Tuvalla ei ollut muita ja päätettiin goisaa siellä. Haettiin makuualustat ja -pussit deltsistä. Ilta meni leppoisasti mökkeillessä. Tehtiin tuli kamiinaan ja duunattiin teetä ja iltapalaa. Motley Crew tykitti iPhonessa. Shout at the devil on kova albumi. Diggaan bändiä, siitäkin huolimatta, että Vince Neil ajoi flänässä kolarin, missä Drazzle delasi. Se taas lopulta hajoitti USA:ssa lähellä breikkaamista olleen Hanoi Rocksin. Törkytehdas leffa antaa yhden kulman tapahtuneeseen, Hanoin kundien kirjat toisen. Hanoi oli vuosikaudet meitsin ykkösbändi, vielä nytkin top3:ssa. Joskus vielä käyn Razzlen haudalla Wigh islandilla.    
Päivän saldo oli 27400 askelta ja 8 km. Stoori jatkuu...
Tsiigaa stoorin fotot.